Mopaalikanava -blogi
Webin näkymiä yrittäjän silmin
|
elo 18
2010
|
Vakavaa asiaa leikillisyydestäKirjoittanut Mikko Manninen Tagit: twitter, tulonlähde, sosiaalinen media, hyötykäyttö, hauskuus, buzz.ilmiö, ansaintalogiikka |
Suomalaista teknologian käyttöä osana osana työtä, arkea ja yhteiskuntaa varjostaa välillä vakavuus, asiallisuus ja leikkimisen pelko. Uskallan väittää näin, vaikka suomalaiset "luovan ja hullun" maineessa tavallaan ovatkin. Siinä mielessä ei ole yllätys, että älypuhelinbusinekseen ja -suunnitteluun voimakkaasti vaikuttanut iPhone ei tullut Suomesta. Siitä tuli menestys juuri leikillisyyden, ei suinkaan ”asiallisen” ja kiireisen busineksen kautta.
Sosiaalinen media ja älypuhelinten hyödyntäminen tuntuu olevan Suomessa hivenen jälkijunassa. Siihen on useita syitä, mutta osittain se voi liittyä suomalaiseen leikin vähättelyyn. Jos naputtelet puhelimella Twitter-raporttia ja hauskoja valokuvia seminaarista, ilmoitat sijaintisi Pizzeriasta Foursquare-palvelussa tai vaikkapa esittelet näytöltä sähköistä olut-tuoppia, saatat leimaantua helppoheikiksi, joka leikkii eikä varaudu pahimman varalle tai kunnioita sitä, että sota ja katovuodet olivat täällä ihan vasta. Kylmä talvi on läsnä vieläkin.
Suomessa on soveliasta välttää turhaa höpötystä ja odottaa Viranomaisten varoitustekstiviestiä Tai oikeastaan odottaa sen valmistumista.
|
touko 18
2010
|
Sosiaalisen median katsaus 05/2010Kirjoittanut Harto Pönkä Tagit: web 2.0, twitter, sosiaalinen media, internet, facebook |
Sosiaalinen media kehittyy niin nopeasti, että tilanteesta on välillä vaikea pysyä perillä. Sen vuoksi on hyvä aika ajoin pysähtyä ja katsoa tarkemmin, missä mennään. Muutoksia tapahtuu niin palveluiden suosioissa kuin käyttäjien asenteissa ja toiminnassa.
Alla lyhyt tilannekatsaus, jossa muutoksia tarkastellaan mm. Facebookin, Twitterin, somen yrityskäytön ja suomalaisten netinkäytön kannalta.
|
huhti 27
2010
|
Sopivasti SomeaKirjoittanut Mikko Manninen Tagit: twitter, sosiaalinen media, internet, hyötykäyttö, hauskuus, facebook, buzz.ilmiö, blogit, bloggaus |
Kokosin tähän muutaman ajatuksen, joilla voi yrittää rationalisoida sosiaalisen median palveluiden parissa kulutettua aikaa. Näiden vinkkien tarkoitus on auttaa saamaan somesta ilo ja hyöty irti, ilman, että se syö aikaa ja keskittymistä liikaa.
1. Yritä keskittyä
|
huhti 12
2010
|
iPhonen viisi hämmästyttävän huonoa ja hyvää ominaisuuttaKirjoittanut Mikko Manninen Tagit: youtube, twitter, sosiaalinen media, nokia, iPhone, internet, facebook |
Heräsin suhteellisen myöhään ilmiöön, että suomalaisten kännykät ovat vanhoja ja lähes kaikki Nokioita. Maailmalla yleisempi kytkykauppa lienee kierrättänyt kalustoa nopeammin. Suomessa puhelimia käytetään soittamiseen, tekstailuun ja sähköpostin lukemiseen. Kuviakin otetaan, mutta ne eivät leviä sieltä sosiaaliseen mediaan. Vaihtoehtoja tuntuu välillä olevan vain kaksi - isänmaalle lojaalien Nokia tai edelläkävijöiden iPhone. Kaikki iPhone-aiheet on kaluttu loppuun varmasti jo vuosia sitten. Rohkenen silti tehdä fiilispohjalta kepeän erittelyn iPhonen viidestä hämmästyttävän hyvästä ja viidestä hämmentävän huonosta puolesta verrattuna vanhan kunnon Nokiaan, joissa oli numeronäppäimet. Kyseessä ei ole syvällinen teknologinen analyysi, vaan peruskäyttäjän näkökulma.
iPhonen hämmästyttävän huonot puolet (korjatkaa, jos olen väärässä):
1. Jos siis haluat kuvia tietokoneelle, joudut kiinnittämään puhelimen usb-johdolla tietokoneeseen (ellet halua käyttää sähköpostia, tms. muita vippaskonsteja). Nokian puhelimissa langaton kuvien siirto itsestäänselvyys. Iphonessa on kyllä bluetooth internetjako, mutta se toimii vain harvoin.
|
maalis 17
2010
|
Twitterin käyttö kasvaa Facebookin varjossaKirjoittanut Mikko Manninen Tagit: twitter, sosiaalinen media, internet, hauskuus, facebook, buzz.ilmiö, blogi |
Kirjoitus on julkaistu Pohjolan Sanomien pääkirjoitussivulla 17.3.10
Ensimmäiset suomalaiset edeltäkävijät ovat olleet Facebookissa kolmisen vuotta. Maailmalla palvelun käyttäjiä on 350 miljoonaa. Kaikki eivät mene Facebookiin koskaan, mutta lähes jokaisella on siitä mielipide. 1,5 miljoonan suomalaisen käyttämän Facebookin rinnalla on totuttu mainitsemaan eräänlaisena aisaparina Twitter. Mikä tämä Facebookin "haastaja" oikein sitten on? Facebook on ollut hämmentävän suuri ja nopea ilmiö. Twitterin suosio ei ole maassamme lähelläkään Facebookin lukuja, mutta tunnettu sen nimi kuitenkin on.
|
helmi 25
2010
|
Interaktiivinen sosiaaliseen mediaan perustuva hubKirjoittanut Mikko Manninen Tagit: yhteisö, twitter, sosiaalinen media, rautasilta, kritiikki, internet, hyötykäyttö, blogit |
Tämä blogikirjoitus notkui kovalevylläni useamman päivän. Epäilin julkaista tämän, koska n. 50 yhteistyökumppaniani työskentelee jonkin vastaavan hubin parissa ja kaikki suuttuvat minulle tämän luettuaan. Karistin kuitenkin tuon ajatuksen ja luotan siihen, että väki itse tietää milloin on tekemässä jotain todellista ja milloin fuulataan.
|
joulu 06
2009
|
Olen itse suhteellisen aktiivinen Twitterin käyttäjä ja pidän palvelua suurena mahdollisuutena. Olen kuitenkin pohtinut, miksi Twitter ei ole päässyt ansaitsemaansa imuun Suomessa.
Tavallinen tarina Twitterin käyttöönotossa on se, että henkilö kyllä rekisteröityy ja luo profiilin Twitteriin, mutta kyllästyy siihen pian. Vain osasta tulee Twitterin aktiivisia käyttäjiä. Monien on vaikea ymmärtää palvelun logiikkaa. Yhtäläisyyksiä Facebookiin etsitään, mutta Twitter ei ole samanlainen. Kavereitakaan ei löydy ja lisäksi RT, @, # häkkyrät hämmentävät. Tämäkö on nyt räjähdysmäisen suosittu moderni amerikkalainen sosiaalisen median palvelu? Tällainen kysymys nousee käyttäjän mieleen.
|
loka 26
2009
|
Suorien nettilähetysten maailmaKirjoittanut Hannu Rekilä Tagit: youtube, yhteisö, XP programming, web 2.0, viraalivideot, video, twitter, sosiaalinen media, nettitv, myblog, mopaalikanava, internet, hyötykäyttö, goodmoodtv, facebook, experiencelapland.tv, elokuva, dokumentti, blogit, blogibisnes, blogi, bloggaus, bloggaaminen, bannerit, AVMagneetti, ammattilaiset |
Kemi-Tornion Ammattikorkeakoulussa on siirrytty vuosi vuodelta enemmän tekemään suoria audiovisuaalisia lähetyksiä netissä. Lähetyksiä voi katsoa mistä päin maailmaa tahansa, kunhan nettiyhteys löytyy. Sivustolla www.avmagneetti.fi on oma Live-välilehti, jonne aika-ajoin lähetetään suoraa nettistreamia erilaisista tapahtumista äänen ja kuvan kera. Lähetykset myös nauhoitetaan, ja niitä voi käydä katsomassa samalla sivustolla jälkeenpäin. Varsinkin Uutis- ja ajankohtais -välilehdessä näitä lähetyksiä on paljon.
Tänä syksynä viestinnän opiskelijat ovat tehneet jo useita suoria lähetyksiä, ja sen mahdollistaa Anycast -niminen kannettava lähetysyksikkö, ja siihen kytkettävät videokamerat sekä mikrofonit. Näin Anycast voi lähettää suoraa kuvaa ja ääntä internettiin. Mutta laadullisesti hyvää ja monipuolista nettilähetystä ei saada aikaiseksi ilman suurta työporukkaa. Sen näkee jo siitä, kuinka pitkät lopputekstit näiden lähetysten perässä on.
Esimerkkinä voitte katsoa avmagneetin sivuilta syyskuun 9. päivä olleen Liikepäivän suoran lähetyksen Rajalla På Gränsen kauppakeskuksesta tästä linkistä: http://www.avmagneetti.fi/?videoId=8165251
|
syys 28
2009
|
Sosiaalisen median väärinymmärryksetKirjoittanut Mikko Manninen Tagit: yhteisö, twitter, sosiaalinen media, kritiikki, kiellot, hyötykäyttö, facebook |
Pyrin tässä kirjoituksessa oikaisemaan muutamia väärinymmärryksiä, jotka ovat itselleni tulleet vastaan sosiaalisesta mediasta keskustellessa. Esimerkkeinä käytän eräitä tutuimmista palveluista, Facebookia ja Twitteriä. Facebook on tehnyt läpimurron, Twitter kärkkyy ovella ja blogia virittelee yhä useampi organisaatio tai henkilö. Näistä ei joudu enään niin paljon väittelemään kuin vasta vuosi sitten. Vastaantaistelijoiden argumentit ovat sensijaan jääneet tämän vuoden aikana jo hyvin muistiin:) Mainitsemani argumentit puolesta tai vastaan eivät ole tieteellisesti todettuja, vaan ne ovat henkilökohtaista pohdintaa.
1. "Nettiyhteisöissä olo on pinnallista, "face to face" tapahtuva kommunikaatio on parempaa ja aidompaa. Siksi olen vain face to face"
|
touko 25
2009
|
Voiko sosiaalisen median kautta tehdä rahaa?Kirjoittanut Administrator Tagit: twitter, tulonlähde, sosiaalinen media, huomiopääoma, facebook, blogibisnes, blogi, ansaintalogiikka |

Anthony Okuogume
kirjoittaja toimii liiketoimintaosaaminen yliopettajana Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa