Kirjaudu
mopaalikysymys
Mitä mieltä uudesta ulkoasusta?
 

Mopaalikanava -blogi

Webin näkymiä yrittäjän silmin

maalis 08
2010

Yrityksen verkkoläsnäolo ennen ja nyt

Kirjoittanut Harto Pönkä Tagit: yhteisöweb 2.0sosiaalinen mediahyötykäyttöfacebookansaintalogiikka

Useimmille yrityksille verkkoläsnäolo tarkoittaa vain firman kotisivuja. Niitä, jotka on perustettu joskus vuoden 1996 tienoilla ja uudistettu sen jälkeen kaksi tai kolme kertaa.

Tuoreen tutkimuksen mukaan 66% yritysten www-sivustoista on yli 5 vuotta vanhoja ja 40% yrityksistä päivittää sivustoaan vain muutaman kerran vuodessa. Nämä lukemat kertovat siitä, että kotisivut on tehty, kun ne kerran piti tehdä, mutta niitä ei oikeasti käytetä mihinkään - varsinkaan markkinointiin tai myyntiin. Herää kysymys, onko vanhentuneista sivuista ylipäätään mitään hyötyä.

Toinen yleinen tapaus on, että sivustoa kyllä päivitetään aika-ajoin, mutta sen kävijöistä ei ole tietoa: keitä he ovat, mistä tulevat, kauanko viipyvät, mitä sivuja avaavat ja - tärkein kaikista - onko sivustolla määritelty mitään tavoitetta ja kuinka suuri osa käyttäjistä sen saavuttaa? Monessa tapauksessa sivustolla on kyllä kävijäseuranta, mutta sen raportteja ei ikinä lueta tai hyödynnetä.

helmi  25
2010

Interaktiivinen sosiaaliseen mediaan perustuva hub

Kirjoittanut Mikko Manninen Tagit: yhteisötwittersosiaalinen mediarautasiltakritiikkiinternethyötykäyttöblogit

 

 

Tämä blogikirjoitus notkui kovalevylläni useamman päivän. Epäilin julkaista tämän, koska n. 50 yhteistyökumppaniani työskentelee jonkin vastaavan hubin parissa ja kaikki suuttuvat minulle tämän luettuaan. Karistin kuitenkin tuon ajatuksen ja luotan siihen, että väki itse tietää milloin on tekemässä jotain todellista ja milloin fuulataan.

helmi  09
2010

Idea

Kirjoittanut Mikko Manninen Tagit: tekstaripalstasosiaalinen mediainternetidea

Täytyy heti kärkeen todeta, arvostan suuresti idearikkaita ihmisiä, organisaatioita ja valtioita. Enemmän kuitenkin kaipaisin tekijöitä, jotka myös  muuttavat ideat toteutuksiksi ja tuloksiksi. Jokaista ideaa ei tulekaan toteuttaa, mutta ehdottomasti enemmän, mitä niitä kuulee päivittäin. Moni toteutus ei edes vaatisi paljoa. Ei kai ideoilla muuten ole mitään väliä? Yhteisiä tavoitteita tukevat ideat tulee toteuttaa. Suomen "tietoyhteiskunnastakin" on raflaavia ideoita ja visioita, mutta YK:n selvityksen mukaan Suomi on e-demokratia vertailussa sijalla 43. yhdessä Hondurasin, Singaporen ja Mongolian kanssa. Suomen luova maine on koetuksella.

 Ideanikkarin mielestä nykytilanne on huono ja asia voitaisiin parantaa ideoiden  kuvaamalla ratkaisulla. Kun ideointipalaverin pullat ovat syöty ja palaveri päättyy, taputetaan toisia olalle ikään kuin merkiksi, että työ ideoiden toteuttamiseksi voisi alkaa. Idean heittäjällä ei ole itse työprosessiin mitään tarvetta osallistua, hänhän on antanut jo ”lahjan” kumppaneilleen idean muodossa. Pahimmassa tapauksessa kaikki taputtavat toisiaan olalle.

 En halua kirjoituksellani vetää töpseliä idealampusta, vaan kannustaa siihen, että itse kenenkin meistä on useammin mentävä ideoinnin epämukavuusalueelle. Enkä tarkoita nyt sitä, että joutuisi tekemään raskasta työtä tai ylityötä, vaan tekemään jotain, mitä ei ole ennen tehnyt tai ajateltava uudella tavalla.

tammi  30
2010

Miksi sosiaaliseen mediaan?

Kirjoittanut Harto Pönkä Tagit: yhteisöweb 2.0verkostoituminensosiaalinen mediainnowisehyötykäyttöbrändit

Tämä on ensimmäinen kirjoitukseni Mopaalin blogissa. Tulevia kirjoituksiakin varten aloitan siitä, miksi yrityksen tai ylipäätään minkään organisaation pitäisi tai kannattaisi olla sosiaalisessa mediassa.

Koko Mopaali-blogin näkökulmasta palaan ikään kuin perusteisiin, mutta lähden kuitenkin liikkeelle nykyisestä tilanteesta.

1. Reaaliaikainen markkinatutkimus ilmaiseksi

Toimitpa millä tahansa alalla voit käyttää sosiaalista mediaa reaaliaikaisena markkinatutkimuksena. Seuraamalla oman alasi keskustelua pysyt mukana kehityksestä ja kohderyhmäsi toiveista. Tunnet sekä asiakkaasi, yhteistyökumppanisi että kilpailijasi. Toisaalta, jos "kellot soivat", kuulet ennalta, kun alallesi tai yrityksellesi on mahdollisesti tulossa ongelmia sosiaalisesta mediasta ja voit reagoida niihin ajoissa.

tammi  29
2010

Raportti ”Joulupukki matkaan jo käy” videotuotannosta 23.12.2009 Rovaniemen Pajakylässä

Kirjoittanut Mikko Manninen Tagit: yhteisöwebcastingvideonettitvkotimaainternethyötykäyttögoodmoodtv

tammi  26
2010

Somestara 09 -kilpailu

Kirjoittanut Mikko Manninen Tagit: Untagged 

Kilpailussa painotetaan Sosiaalisen median menestyksekästä käyttöä oman organisaation tai yhteisön kommunikaatiossa asiakkaiden tai sidosryhmien kanssa.   Arviointikriteereinä on:

 

joulu  21
2009

Open source cinema

Kirjoittanut Mikko Manninen Tagit: yhteisöweb 2.0videososiaalinen medianettitvlönnrötinternetdokumentti

Kirjoittaja Antti Haase/ Kehityspäällikkö Kemi-Tornion amk Kauppa ja kulttuuri 

Osallistuin syykuussa 2009 Nordisk Panoramassa järjestettyyn Open Source Cinema Clinic:aan. Haimme klinikkaan Mopaali -hankkeessakin kehitellyllä Lönnrot 2017 nettialustallamme ja pääsimme mukaan neljän muun pohjoismaisen projektin kanssa. Klinikan vetivät Open Source Cinema –konseptin kehittäneet kanadalaiset Daniel Cross and Brett Gaylor EyeSteelFilms:stä.

 

joulu  06
2009

Miksi Twitter on suosittu Suomessa vain pienen piirin keskuudessa?

Kirjoittanut Mikko Manninen Tagit: web 2.0twittersosiaalinen mediainternethauskuusfacebookbuzz.ilmiö

Olen itse suhteellisen aktiivinen Twitterin käyttäjä ja pidän palvelua suurena mahdollisuutena. Olen kuitenkin pohtinut, miksi Twitter ei ole päässyt ansaitsemaansa imuun Suomessa.

 

Tavallinen tarina Twitterin käyttöönotossa on se, että henkilö kyllä rekisteröityy ja luo profiilin Twitteriin, mutta kyllästyy siihen pian. Vain osasta tulee Twitterin aktiivisia käyttäjiä. Monien  on vaikea ymmärtää palvelun logiikkaa. Yhtäläisyyksiä Facebookiin etsitään, mutta Twitter ei ole samanlainen. Kavereitakaan ei löydy ja lisäksi RT, @, # häkkyrät hämmentävät. Tämäkö on nyt  räjähdysmäisen suosittu moderni amerikkalainen sosiaalisen median palvelu? Tällainen kysymys nousee käyttäjän mieleen.

marras 15
2009

USKON JA LUOTTAMUKSEN ASIA

Kirjoittanut Administrator Tagit: sosiaalinen mediamedian luotettavuusmaakuntalehdetlehdistöinternet

Kirjoittanut Ari Alm, KTamk:n viestinnän yliopettaja

Me suomalaiset luotamme yhteiskunnallisiin instituutioihin kuten poliisiin ja puolustusvoimiin.  Neljäs valtiomahti tiedotusvälineet ovat nauttineet luottamuksestamme vain valikoidusti. Varsinkin Ylen uutisiin on uskottu (95%) kuin vuoreen. Kun taas lehdistöön, esimerkiksi sen lippulaiva Hesariin, on luottanut vain kaksi kolmesta suomalaisesta.

Mediatalojen toiminnan legitimiteetissä on tapahtunut Yleä ja maakuntalehtiä myöten drastinen muutos. Taloudellisuuden, tuottavuuden ja tehokkuuden arvot ovat selättäneet perinteiset ideologis-väritteiset arvoperusteet mediabisneksessä ja kilpailussa. Siitä huolimatta oikealle tiedostusvälineelle on yhä välttämättömyys hyvän lehtimiestavan mukainen eettinen toiminta. Sillä ansaitaan lukijoiden luottamus ja maine.    

loka   31
2009

Yhdeksän ystävällistä vinkkiä Facebookin käyttäjille

Kirjoittanut Mikko Manninen Tagit: yhteisöweb 2.0sosiaalinen mediainternethauskuusfacebook

Kansan syvät rivit vyöryvät Facebookiin. Virtuaalisuus ei tee ihmisistä sen kypsempiä kuin he ovat muutenkaan.  Hyviä tapoja tarvitaan  myös verkossa. Verkko saattaa luoda harhan, että tosielämän periaatteet voisi heittää menemään. Erityisesti minua huolestuttaa se, että kyynisyys ja opportunismi nostavat päätään, vaikkakin suurin osa käyttäytyykin ihan hyvin. Olen tehnyt tämän listauksen oman kaksivuotisen Facebookin suurkulutuksen kautta, enkä ole syytön näihin itsekään. Sen enempää ”jeesustelematta”  totean, ettei kukaan ei ole täydellinen, mutta jokainen voi kuitenkin pyrkiä olemaan parempi ihminen, myös verkossa. Sillä mitä me muuten olemme?

Yhdeksän ystävällistä vinkkiä: 

 1.Ole tunnistettava

<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 Seuraava > Loppuun >>
Blogin tagit
Mopaali twitterissä
ABOUT 6 HOURS AGO
@Topsafaris Enemmän asenteellisia rasitteita. kaksisuuntaisuus, avoimuus ja omatoimisuus vaativat välillä melkoista totuttelua:)
Harto Pönkä Twitterissä
@perttutolvanen hyvä CMS on valmiiksi taipuva, eli toimintojen räätälöinti onnistuu perusominaisuutena, ilman asiakaskohtaista versiointia